sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

283. #ablecs15: My most used polish

Ronja: En muistanut viimeksi haastekynsiä tehdessäni tarkistaa seuraavaa aihetta ja vahingossa käytinkin sitten eniten käytettyjä lakkojani, vieläpä molempia niistä tavallaan väärän aiheen kohdalla. Koko kolmen kärki käytetyimmistä lakoistani koostuu Essieistä: Mint Candy Apple, Romper Room ja Forever Yummy kuuluu kaikki tähän joukkoon ja niistä kahta ensimmäistä käytin viimeksi eriparikäsiä lakatessani. No, ei se mitään sillä otin sitten lakkauksen päätähdeksi kolmannen Essien, Forever Yummyn. Se on herkullinen, todella syvä ja tumma punainen creme, ei siis mikään ihme että samainen lakka kuuluu yksiin käytetyimmistä.


Lakkaus oli lähinnä testaus, koska halusin illalla vain nopeasti kokeilla miten leimaus puolikuiden alla toimisi ja hyvältähän se näytti. Leimasin siis koukerot tutusta MoYoun Pro Collection XL-20 laatasta, päälle laitoin ranskistarrat ja lakkasin kärjen Yummylla. Paikkasin vähän epäsiisteiksi jääneitä rajoja pilkuttamalla niihin mustia palloja ja vielä päällyslakka päälle, valmis! Ei mitään kovin riskialttiita ratkaisuja, koska mulla ei ollut aikaa ottaa yhtäkään kynttä uusiksi eikä siihen onneksi tullutkaan mitään tarvetta :) Nimettömästä tarra repi vähän aluslakkaa ja leimaa mukanaan, mutta onnistuin onneksi korjaamaan tilanteen siedettäväksi ja jatkoin lakkauksen sellaisenaan loppuun. Forever Yummya on kaksi kerrosta, mutta leimat jäivät silti kuultamaan alta ihan vähän, joka näytti oikeastaan vain kivalle. Näistä ei tullut ihan ne lempparit, mutta ei mitenkään kamalatkaan, juuri sellaiset kuin pikakokeilulta voi odottaa ;)


Käytetyt:
- Essie Forever Yummy
- Nails musta
- Essence Stamp Me! Black
- MoYou London Pro Collection XL-20

Tämä oli muuten viimeinen kerta kun mun kynnet on neliön malliset, nimittäin päädyin viilaamaan ne pyöreiksi pitkän aikaa sen mallisista kynsistä haaveiltuani! Viilausprosessi vei kyllä paljon aikaa ja monta kertaa mietin että miksi edes aloitin, mutta nyt ne näyttää ihan kivoille. Niistä saatte kuitenkin kuulla lisää seuraavassa postauksessa!

8 kommenttia:

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: