454. Kiitos!

Ronja: Viimeisimmästä postauksesta on nyt puoli vuotta. Aika on mennyt nopeasti, mutta missään vaiheessa en ole unohtanut blogia, vaan se on vähän väliä pyörinyt mielessä. Petinkö lukijoiden luottamuksen, kun viimeisimmässä postauksessa sanoin, että arkistoista löytyy paljon julkaisemattomia kuvia ja sitten hävisin? En halunnut ottaa postaamisesta stressiä enkä tuntenut syyllisyyttä siitä, etten pystynyt pitämään blogia pystyssä, mutta halusin antaa sille arvoisensa päätöksen. Viimeiset pari kuukautta ennen viimeistä postausta olivat kiireisiä ja tiedostin koko ajan, että en välttämättä pysty kirjoittamaan niin usein kuin haluaisin. Suunnittelin, että postaisin arkistot tyhjäksi ja jäisin sitten määrittelemättömän pituiselle tauolle, mutta elämä ei kulje aina suunnitelmien mukaan. Määrittelemättömän tauon tilalle tuli täysi radiohiljaisuus. Vaikka en postannutkaan, blogi kuitenkin pysyi koko ajan ajatuksissa jossain takaraivossa. Mietin koko kesän, että en halua olla se bloggaaja, joka vain katoaa ja josta ei koskaan enää kuulla mitään. Se ei olisi tyyliseni tapa lopettaa jotain asiaa (tässä tapauksessa blogia), jonka olen jakanut kymmenien ihmisten kanssa monia  vuosia. Totta kai haluan antaa kiitosta kaikille mukana pysyneille ja kertoa mitä kuuluu ja mitä teen nykyään, sekä avata hieman syitä blogin hiljenemiselle.

Kuten blogin nimestäkin voi päätellä, on tällä blogilla kaksi pitäjää. Aloitimme 25.1.2013 ja olimme molemmat aloittaneet yläasteen. En enää edes muista kuinka päädyimme molemmat lakkaamaan kynsiä, kai se oli luonnollista aloittaa yhdessä, koska olimme tehneet paljon muitakin asioita yhdessä aikaisemmin. Ollaan tunnettu aivan pienestä lähtien, joten yksi uusi yhteinen harrastus oli vain kasvun vaihe, joka johti blogin pystyttämiseen. Vietettiin koneella tunteja miettien, mikä olisi sopiva nimi blogille ja kehittäen sen ulkonäköä. Kumpikaan ei ollut kovinkaan paljon netissä niihin aikoihin, vaan se oli vielä melko jännittävä ja tuntematon alue, josta vanhemmat aina varoittivat tyylillä "älkää julkaisko nimiänne tai muutakaan henkilökohtaista tietoa" tai "muistakaa, että jokainen voi nähdä julkaisut joita teette". Blogi oli turvallinen keino päästä mukaan harrastuspiireihin, jonka harrastajia oli vaikeaa löytää kotikylästä tai lähiseuduilta muuten. Blogi mahdollisti omien mielenkiinnonkohteiden jakamisen ympäri maailman elävien harrastajien kanssa ja verkostoitumisen jopa siihen pisteeseen asti, että tapasimme muutamia muita bloggaajia oikeassakin elämässä. Vuodet vierivät ja blogimme sai yhä enemmän lukijoita. Seurasimme muita blogeja tiiviisti ja onnistuimme kapuamaan aloittelijoista siihen sakkiin, joka luki toistensa postauksia ja kommentoi niihin aktiivisesti. Vaikka kynsien lakkaus on harrastus, jossa ei varsinaisesti ole sisäpiirejä, on kuiten selkeästi erotettavissa eri syistä ja tyyleillä taidetta tekeviä ihmisiä. Saimme vakituisia piirejä, joissa ajattelimme blogimme olevan samantasoinen kuin muilla ja halusimme kehittää sitä aina vain parempaan suuntaan. Ulkoasu vaihtui selkeämpään ja kuvat suurempiin. Suurin ero on varmasti tapahtunut tekstin laadussa, sillä selasin ensimmäisiä postauksia ja niissä tekstiä oli pari riviä, hymiöitä sitäkin enemään ja teksti olisi voinut olla suoraan tekstiviestistä kopioitu. Blogi kasvoi sen pitäjien mukana ja näin jälkikäteen on ollut hauska selailla vanhoja postauksia, sillä niitä lukemalla mieleen muistuu tilanteita, joissa tekstit on kirjoitettu tai kynnet lakattu. Niihin on helppoa palata aina uudestaan ja se onkin ehkä blogissa parasta. Osa on saattanut kirjoittaa päiväkirjaa, me pidimme blogia.

Vähitellen elämäntilanteen muuttuessa blogin pitäminen vaikeutui. Näimme vaivaa sen eteen ja halusimme saada postausaikataulut toimimaan, mutta luonnollisesti kahden ihmisen aikataulujen sovittaminen yhteen voi silloin tällöin olla haastavaa. Vietin pari kesää Espanjassa, josta postaaminen oli vaikeaa, mutta tein etukäteen monia postauksia, joita sain julkaistua ja samaan aikaan Iida piti blogia pystyssä Suomesta käsin. Puhuimme Skypessä ja esittelimme uusimpia lakkoja toisillemme välimatkasta huolimatta. Elämässä muuten tiet veivät useassakin asiassa eri suuntiin, mutta yhteinen harrastus piti meidät kuitenkin yhdessä. Vaikka vaikeuksista päästiinkin aina yli, alkoi niitä vähitellen kertyä koko ajan lisää. Ongelmia ei ollut koskaan meidän kahden välillä, vaan lähinnä koulu vei molempien aikaa ja jaksamista niin paljon, että niitä ei jäänyt kynsien säännölliseen lakkaukseen ja postauksien kirjoittamiseen. Myöskään blogin ulkonäkö ei enää vastannut meitä ja se alkoi käydä hieman ahtaaksi ja tunkkaiseksi. Jos nyt perustaisin blogin, olisi se varmasti paljon vaaleampi ja avarampi. Kasvettiin ulos blogista, mutta se ei ollut mikään ihme, sillä olihan se perustettu silloin kun oltiin 13-vuotiaita. Pitkä matka on siitä kuljettu täysi-ikäisyyteen, mutta kaikki postatut kynnet ja tarinat ovat pitäneet muuten mahdollisesti unohduksiin joutuneet asiat tallessa myöhempää tarkastelua varten ja siitä olen erityisen iloinen. Yhdet suurimmista saavutuksistakin liittyvät blogiin, sillä saimme yhteistyökumppaniksi Born Pretty Storen ja olimme todella ylpeitä siitä. Blogin avulla pääsimme myös I Love Me -messuille ja tapasimme The Yellow Nails -blogin ihanan Annin samalla reissulla. Blogiin liittyy siis paljon hyviä muistoja ja se oli harrastus, josta tuli todella tärkeä aivan kuten mistä tahansa muustakin harrastuksesta. Rakkaus lakkoihin ei ole missään vaiheessa kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan. Omistan edelleen silloin tällöin hieman liiankin massiiviselta tuntuvan kokoelman lakkoja ja koristelen kynsiäni säännöllisesti. Aikoinaan halusin ostaa jokaisen eteen sattuvan lakan, mutta sitten päädyinkin keräilemään lähinnä merkkilakkoja. Myöhemmin kaikki ostelu muuttui jo omistamieni lakkojen kokeilemiseen, sillä jatkuvan ostelun seurauksena en tietenkään ehtinyt käyttää kaikkia lakkoja kuin muutaman vuoden välein. Nykyään en osta lakkoja kuin silloin, jos eteen sattuu joku harvinaisuus tai sellainen yksilö, joka oikeasti kiinnostaa. Lakkojen määrä on siis vakiintunut melko pysyvästi ja tykkään siitä, että lähes kaikki omistamani lakat ovat mieleisiä ja toimivia. Ei kai parempaa voisi toivoa!

Tämän postauksen myötä muistin taas miksi tätä alunperin edes tein. Kirjoittaminen on keino ottaa omaa aikaa aivan kuten kynsien lakkaaminenkin ja sen lisäksi se on omalla tavallaan terapeuttista. Omien ajatusten näkeminen mustana valkoisella tekee niistä selkeämpiä ja samalla sain mahdollisuuden saada kommentteja työstäni tai muiden mielipiteitä kysymyksiin, joita itsekin pohdin. Ilman lukijoita blogin pitäminen ei olisi pidemmän päälle motivoinut, joten en voi olla kuin kiitollinen kaikille, jotka jaksoivat lukea ja kommentoida viikosta toiseen. Ilman teitä tämä harrastus ei olisi ollut yhtä antoisa kuin se nyt oli. Toivon, että muistin kiittää kaikkia tarpeeksi usein aikaisemmissakin postauksissa, sillä teidän ansiostanne sain tästä niin paljon irti ja jaksoin aina vaan uudelleen yrittää ja kehittyä. Blogi ei tule poistumaan, koska se on mielestäni kaunis muisto ja joku voi saada vaikka inspiraatiota omaan tekemiseensä postauksista. Sosiaalisen median yleistyessä tuli kynsien postaamisesta Instagramiin nopeampaa ja helpompaa, kuin postausten kirjoittamisesta. Sinne päivitän edelleen kynsikuvia, joten jos se kiinnostaa, löydyn nimimerkin ronjaolivias takaa. Ennen kokeilin jokaista eteen sattuvaa uutta trendiä, mutta nykyään oma tyyli on vähitellen löytynyt ja villien kokeilujen lisäksi tykkään lakata kynnet vain yhdellä värillä tai simppeleillä koristeluilla. Olen oppinut arvostamaan upeiden designien lisäksi yksittäisiä kauniita lakkoja. Toivottavasti joku saa inspiraatiota edelleen lakkauksistani, sillä parasta tässä harrastuksessa on sen jakaminen muiden kanssa. Vaikka tämä jää ainakin oletettavasti tämän blogin viimeiseksi postaukseksi, ei rakkaus kynsiin ja niiden kautta ilmaistavaan taiteeseen tule katoamaan mihinkään. Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän ajatuksenvirran läpi kokonaan! Kiitos jokaiselle mahtavasta matkasta, jatketaan yhteydenpitoa muualla! Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Kiitos! ♥