sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

315. Perhosia

Iida: Olen jo pitkän aikaa halunnut kokeilla maalata kynsilleni perhosen siivet. Näin vastikään Instagramissa videon perhoskynsistä ja se siivitti mut kokeilemaan. Pohjalle tein liukuvärin kahdella lakalla, Essie Meet me at sunset ja OPI You're a Pisa work. Teippasin kynsinauhat suojaan sotkun minimoimiseksi, onneksi. Lakat olivat todella pigmenttisiä ja niitä olisi saanut hinkuttaa puolesta sormesta asti seuraavat kolme viikkoa. Lakkojen värit sopivat yhteen mutta ne ei eivät kynsillä erottuneet toisistaan kovinkaan paljon.. Tuon Essien väri muistuttaa vetistä ketsuppia, tiedättehän kun ette ole ravistaneet ketsuppipulloa ja sieltä tulee vain epämääräistä nestettä.. Meet me at ketchup voisi olla osuvampi nimi :P


Odottelin hetken pohjan kuivumista ja aloin maalauspuuhiin. Akryylivärejä en edelleenkään omista, joten maalasin Ginan mustalla kynsilakalla. Hyvin se normi lakallakin sujui, tosin GT Black on hieman ohutta siihen hommaan. Hyvät näistä kuitenkin tuli :) Olisin halunnut lisätä kynsiin vielä glitteriä, joten testasin peukkuun liukuvärin päälle Claire'sin Magic Snowta mutta se oli aivan liian tiheää ja peitti melkein koko liukuvärin alleen. China Glaze Fairy Dustin tyylinen glitterlakka olisi ollut aivan bueno.



Maalaukset onnistui omaan makuun hyvin, mutta ilman glitteriä näistä jäi vähän suttuinen olo..

Käytetyt:
- Essie Meet me at sunset
- OPI You're a Pisa work
- GinaTricot Black 
- essence stamp me white

Mitäs tykkäätte? Oletteko te maalanneet perhosia? :)

8 kommenttia:

  1. Kauniit nämä ovat! En itte sais kynsilakalla noin siistiä jälkeä, kun oon tottunu akryylimaaleja käyttää :D
    Hologlitter ois sopinu ihan loistavasti näihin, joten nyt suunta Essence-ständille ja vastaava topperi ostamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anni :) Munkin on pakko käydä kotiuttamassa se holotopperi, kiitti vinkistä :D

      Poista
  2. Pirtsakat ja tosi kivat, ihana tuo voikukkakuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sole <3 Mahtoi uudet naapurit ihmetellä kun kökin kamera kädessä heidän talon viereisessä ojassa :D

      Poista
  3. Ooh nämä on aivan mielettömät! Hirmu kaunis lakkaus <3 Pitääkin muistaa joskus testata tällaisia itsekin :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: