maanantai 16. maaliskuuta 2015

277. #ablecs15: Nature's Wonders

Ronja: Nyt esittelyyn pääsevät kynnet oli kyllä eilen kuvattuna ja valmiina, mutta mitä mä tein? No tietysti unohdin postata ne! Välillä tuntui vähän siltä että mikä unohtui, mutta millään en keksinyt mitä olisin jättänyt tekemättä :D Nyt sekin selvisi, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaikka kyseisten kynsien julkaisemista vähän häpeänkin..

Me tehtiin Kynsille blogin Miian kanssa vahingossa melkein samanlaiset lakkaukset, ilmeisesti kevätaurinko ja #ablecsin aihe aiheuttivat samoja mielleyhtymiä myös kanssalakkaajissa :) Molemmat saivat siis inspiraatiota sateenkaarista ja päädyttiin sattumalta molemmat myös pystyliukuväriin, eli liukuväriin normaalista poiketen pitkittäissuunnassa. Lakkasin alle kerroksen Ginan Whiteä ja päälle tein joka kynteen eri väreillä liukuvärin. Muistin jotenkin tän olevan helppoa hommaa, ei muuta kun lätkii vaan väriä meikkisieneen ja tuputtaa sitä vähän sinne tänne. Eihän se tietenkään niin mennyt, mä en ymmärrä miten saatoin unohtaa että en osaa liukuvärjätä mitenkään päin! Ja tässäkin hommassa unohdin tietysti kostuttaa meikkisientä.


Aloitetaan ihan varovaisella kurkistuksella, jokainen voi tässä vaiheessa vaihtaa sivustoa jos alkaa tuntua ahdistavalta katsoa vähän epäsiistejä lakkauksia. Kauempaa katsottuna kynnet näyttää ihan siedettäviltä, niinkuin kaikki lakkaukset yleensäkin. Lähemmällä tarkastelulla selviää karu totuus kaikkine haituvineen. Listaan voisi lisätä töksähtelevät rajat ja epäsiistit kynsinauhat, jotka nekin tietysti huomaa aivan erityisen hyvin lähikuvissa. Niin ja ylipäätään sen, että mun kynsillä on iloisesti sekaisin sinistä, punaista, vihreää ja keltaista. Olen niin monta kertaa kauhistellut vanhoissa kuvissa näkyviä eriparisia räikeitä kynsiäni, joista jokainen on erivärinen, vaikka se selittyykin sillä että olen silloin ollut noin 10 vuotta nuorempi ;) Onko muilla samanlaisia muistoja kynsilakoista vai oletteko te olleet tyylitietoisia jo pieninä?



Etusormen liukuväri onnistui erityisen hyvin ja rajasta meinasi tulla vähän liiankin näkymätön, mutta muihin kynsiin jäi selvästi liian terävät rajat värien välille. Kun sitten koitin pelastaa tilannetta glitterillä, sain kynnet näyttämään siltä kuin niissä olisi paljon roskia ja vielä loppusilauksena Seche kutisti vähän kynsinauhoilta, jolloin annoin jo asian olla ja elin näiden kanssa pari päivää sulassa sovussa. Ehkä salaa tykkäsin ihan vähän sitten kuitenkin sillä onhan nämä ihanan keväiset :) Lakoista ei ole kuvaa enkä niitä alkanut erikseen listaamaan, sillä listasta olisi tullut pitkä, mutta todettakoon että alimmaisena on Ginan White jonka päälle tuputtelin Kikon cremejä ja muistaakseni Opia sekä Essenceä joihinkin kynsiin. Glitter on jokin Lumene vanhempaa tuotantoa oleva. Kysykää jos joku lakoista kiinnostaa erityisesti! :)


5 kommenttia:

  1. Kivathan noista tuli ja ihanan keväiset värit :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan väriset ja piristävät ja tykkään!

    VastaaPoista
  3. Tää oli kyllä hassu yhteensattuma, mulla kyllä tuli inspiraatio juurikin ihanan kirkkaasta kevät auringosta joka sai mieleeni sateenkaaret=) Kauniit myös nämä sinun kynnet!

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: