tiistai 21. huhtikuuta 2015

292. #ablecs15: Dot Dot Dot

Ronja: Ihastuin vähän aikaa sitten Kynsinauhatanssi-blogissa tähän lakkaukseen, jossa oli leimattu kukkia, päälle sudittu kerros Sheer Tintsiä ja leimattu uudelleen samalla kuviolla. Tykkäsin ihanan kolmiulotteisesta vaikutelmasta ja päätin itsekin kokeilla. Omistan vain yhden Tintsin, joka on vaaleanpunainen Be Magentale With Me, joten kynsien oli sovittava vesivärilakan sävyyn ja teemaan Dot Dot Dot. Mä tykkään siitä kun lakkauksen aihe on tarkasti rajattu, koska silloin on helppoa vaan valita lakat ja lakata annettujen ohjeitten mukaan. Ilman tarkkaa suunnitelmaa mä päädyn yleensä lakkailemaan ilman päätä ja häntää, jolloin lopputuloskin on sen mukainen. Nyt sitä ongelmaa ei ollut ja kynsistä tuli pitkästä aikaa onnistuneet, ehkä myös mun lemppari koko #ablecs15 -haasteessa ainakin tähän mennessä :)

Suorassa valossa 

Lakkasin kaikkiin kynsiin alle kaksi kerrosta Opin ihanaa pinkkiä cremeä Girls Love Ponies, joka on Mustang-kokoelmasta. Se peitti ihan hyvin kahdellakin kerroksella, mun keskipitkille kynsille olisi ehkä voinut laittaa kolmannenkin mutta koristelut peittivät sen verran paljon etten kokenut tarpeelliseksi lakata enempää kerroksia. Ponilakan päälle tein 'Marimekkokuosia' Born Pretty Storelta saadulla dotting toolilla. Pitkään oon koittanut selvitä pallojen tekemisessä milloin milläkin välineillä, mutta nyt tajuan miksi dottarit on niin käteviä! Palloista tulee paljon helpommin tasalaatuisia ja pyöreitä. Mun pilkkutikkusetissä on 5 kaksipäistä dottaria puuvarrella (eli yhteensä 10 erikokoista päätä). Eihän hyvät välineetkään korjaa mm. sitä virhettä, että pallot eivät edelleenkään ole tikkusuorissa riveissä, mutta helpottaa silti työskentelyä paljon. Nimettömiin aioin leimata uudesta myös Born Pretty Storelta saadusta laatasta ihania kukkia, mutta kuten olen jo aiemmin kertonut, ei laatta toimi kunnolla ja monien yritysten jälkeen en jaksanut tapella sen kanssa. Siirryin suosiolla helpompaan kuvioon toisesta Pretty Storen laatasta ja tällä kertaa onnistuin heti leimaamaan kuvion vaivattomasti. Päälle lakkasin kaksi kerrosta BMWM:tä ja leimasin päälle uudelleen saman kuvion. Meinasin laittaa tähän väliin kerroksen Tintsiä, mutta tässä vaiheessa hermot ei enää kestäneet ja koitin päästä helpoimmalla, joten laitoin vain päälle päällyslakkaa ja huokaisin helpotuksesta: niistähän tuli nätit! Kuviosta tuli kivan kolmiulotteinen ja se näyttää melkein kelluvan lakan päällä :)

Varjossa 


Käytetyt:
- Opi Be Magentale With Me
- Gina Tricot White
- Essence Stamp me! White
- Opi Girls Love Ponies
- BP-19
- dotting tool


Ja edelleen koodilla PVL91 saa 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista nail art -tuotteista!

14 kommenttia:

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: