maanantai 19. lokakuuta 2015

369. Messulauantai

Iida: Messuilut on nyt messuiltu. Lauantaina hypättiin Ronjan kanssa Onnibussiin ja oltiin aamupäivästä Helsingissä. Ensimmäisenä Kampissa etsittiin käsiimme Anni ja lähdettiin yhdessä suuntaamaan Kynsilakkataivaaseen. Cesarsshop ei tänä vuonna ollut I love me -messuilla, joten Vuorikadun liikkessä järjestettiin omat varjomessut. Siellä tuli oleiltua parisen tuntia. Aika kului nopeasti jutustellessa muiden bloggaajien kanssa ja hipelöiden kynsilakkavalikoimaa. (Kaikki postauksessa käytetyt kuvat ovat mun itse ottamia joten jos haluat käyttää niitä omassa messupostauksessasi, kysythän multa)


Annilla yllättäen minttulakka hipelöinnissä ;)

Testailtiin myös uusia RaPaints- akryylimaaleja ihanan Zigin johdolla. Innostuin kyllä maalaamisesta ja tuo oli ensimmäinen kerta kun kokeilin akryyleja. Mukavan pigmenttisiä ja helpompi käsitellä kuin kynsilakat! Annilla maalaminen sujuu jo kuin vettä vaan, mä kaipaan kyllä vielä vähän harjoitusta. Leimaaminen taas on päin vastoin. Anni ei ollut koskaan leimannut, joten "pakotin" hänet kokeilemaan. Leimaamisesta meille kertoi Better Nail Dayn pirteä Sissi. Annin suoritukselle voin kyllä antaa täydet kymmenen pistettä, leima meni heti täydellisesti keskelle !



Cesarilta sitten lähdettiin käymään syömässä, jonka jälkeen hurautettiin autolla Pasilaan ja kohti virallisia messuja. Saatiin bloggaajapassit kätösiin ja sitten vain alueelle pörräämään. Oli jos jonkinlaista tapahtumaa, luentoa, tempausta.. Messuilla ei törmätty muihin bloggaajiin joten pyörittiin siellä vain kolmestaan. Kaikkea kivaa ja paljon nähtävää.





Ah nää Hurraw- huulirasvat, ihan kun olis irtokarkkeja ostamassa !
Oli todella ihana launtaipäivä, jalat oli kipeänä kaikesta siitä kävelystä. Ei tästä oikein muuta voi sanoa kun ensi vuonna uudestaan  Ostokset tungen seuraavaan postaukseen, hiki tulee jo tätä lukiessa :D

9 kommenttia:

  1. Siinä leimassa oli kyllä pari reikää... ;D
    Oli kiva päivä, toivottavasti tavattais pian uudestaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhpah mitään reikiä ollut :D Ja oli todellakin niin keskellä kuin vaan voi olla se leima!!!

      Poista
    2. Oon ihan varma, että siinä toisessa kiekurassa ainakin oli pieni katko. Mutta olin mä siihen silti tyytyväinen :D

      Poista
    3. Oot kyllä perfektionisti :D niimpä, toivottavasti nähtäis uudestaan ! <3

      Poista
  2. En huomannut MITÄÄN reikiä leimassa ja se oli TÄSMÄLLEEN keskellä, toisin kuin allekirjoittaneen esimerkkileima:DD

    VastaaPoista
  3. Vielä joku päivä minäki tuonne taivaaseen pääsen! :D Nää messupostaukset on ollut tosi kivaa luettavaa, kun itse ei päässyt tälläkään kertaa paikan päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynsilakkataivas on kyllä nimensä mukainen paikka ! Kiva että oot tykännyt postauksista :)

      Poista
  4. Oli tosi mukava nähdä! Eipä olisi uskonut, että kokeilit ekaa kertaa akryylimaaleja, sen verran hienosti kyllä maalasit :) Ei muuta kuin lisää vaan maalailemaan nyt eiks?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :) No voi kiitos, kehut tuollaiselta mestarimaalarilta kuin sä lämmittää mieltä ! Kyllähän ne akryylit himottelisi, pitää varmaan talven mittaan tilata..

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: