keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

310. #ablecs15: I Do

Ronja: Koko kevään kestäneen haasteen viimeinen aihe oli "I Do" eli tahdon, jonka julkaiseminen on vain venynyt ja venynyt.. Yhdistin sen hääteemaan, mutta en halunnut kynsille tavallista valkoista ranskista. Lakkasin valkoisen sijaan kynsille kaksi kerrosta Opin I Theodora You cremeä, joka on todella vaaleanpunainen ja jää vähän läpikuultavaksi kahdenkin kerroksen jälkeen. Theodora voisi toimia tietyn värisen ihon omistavalle jopa nudena, mutta mun kynsillä se näyttää melko vaaleanpunaiselle. Nimettömässä on alla kerros Lumenen CC Nail Concealeria peittämässä kynnen keltaisuutta.


Alkuperäinen suunnitelma oli hyvä ja tarkoituksena oli leimata edelleenkin äärimmäisen toimimattomasta BP-L003 laatasta kivoja kuvioita nimettömään valkoisella sekä laittaa strassit tai helmenpuolikkaat muihin kynsiin. Luovuin kuitenkin valkoisesta leimauksesta jo ennen kokeilua, koska laatta ei toimi ollenkaan mustan tai valkoisen leimauslakan kanssa. Päädyin leimaamaan Dependin hopealla joka on ainoa edes jotenkin tämän laatan kanssa toimiva lakka ja strassit korvasin rumilla dottarilla tehdyillä sydämillä. Mun ei olisi edes pitänyt aloittaa sydämien väsäily, koska Depend oli vähän jankkiintunutta eikä suostunut millään menemään sinne minne mä olisin sen halunnut menevän, jonka lisäksi päällyslakka tietysti levitti vähän etusormen kuviota ja sai koko kynnen kimaltamaan hopeisena. Leimaus onnistui sentään jotenkuten, vaikka se venyikin ja jäi reikäiseksi. Olin silti ylpeä kun sain edes jotain nousemaan laatasta. Antti Tuiskua lainaten: en kommentoi.



Käytetyt:
- Opi I Theodora You
- Depend 223
- Lumene CC Nail Concealer
- BP-L003
- dotting tool

8 kommenttia:

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: