maanantai 21. syyskuuta 2015

358. Inspired by Polish Fiction

Ronja: Mä huomaan monesti yhdistelleeni vahingossa monen eri kynsibloggaajan ideoita samaan lakkaukseen, mutta harvoin käy niin että kopioin jonkun tyyliä todella selkeästi. Nyt kävi niin, sillä kun kynnet olivat valmiit, huomasin niiden muistuttavan hyvinkin läheisesti Polish Fiction -blogin Tintin lakkauksia, joissa yhdistyvät nätisti leimat ja voimakkaasti shimmeriset tai metalliset lakat. Tykkään Tintin lakkauksista paljon ja jotenkin alitajuisesti heti kyseisen blogin lukemisen jälkeen tein Tinttityyliset lakkaukset :)


Lakkasin alle kaksi kerrosta F.U.N Lacquerin Distinctiä, josta löytyy tarkempaa esittelyä tästä postauksesta. Lakka oli ehtinyt jo paksuuntua jonkin verran vaikka olen lakannut sillä vain kerran aikaisemmin. 24 Karat Diamond ei ole muistaakseni paksuuntunut juuri ollenkaan vaikka onkin ollut mulla pidempään, mutta ehkä Distinctin paksuuntumiseen vaikuttaa duochrome pohja, kun 24 Karat Diamondissa se on kirkas. Kun mulla oli kynsillä kaksi kerrosta tuota paksuuntumisesta huolimatta ihanaa lakkaa, en tiennytkään enää kuinka se pitäisi koristella. Viimeksi en halunnut peittää lakan upeutta millään ja viihdyin mainiosti ilmankin, mutta tällä kertaa halusin edes jotain koristeluja. Päädyin lopulta leimauslaattaan BP-21, jossa on neljä kaunista kokokynnenkuviota ja niistä valitsin tuollaisen etäisesti vesimarmorointia, aallokkoa tai lihassyitä (:P) muistuttavan kuvion. Lopputulos on tosi kiva ja nämä lakat sai olla kynsillä pitkään! Kiitos siis ideasta Tintille :)



Käytetyt:
- F.U.N Lacquer Distinct
- Essence Stamp me! white
- BP-21

10 kommenttia:

  1. Kaunista! Minäkin viihtyisin näissä:)

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä, mä olen vieläkin hämilläni tästä kunnianosoituksesta :). Tämä on kerrassaan upea lakkaus! Funin lakka sädehtii ihanasti ja leimauskuvio on tosi nätti. Ihanaa, että inspiroiduit blogistani :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä tykkään linkittää muiden lakkailijoiden blogeja postauksissa ja antaa kunnian alkuperäiselle idean keksijälle. On hauskaa huomata kuinka muut ilostuvat pienestäkin kunnianosoituksesta ja samalla pääsen jakamaan lukuvinkkejä omille lukijoilleni :) Sun kynsistä on helppo inspiroitua, kiva että tykkäsit mun versiosta <3 Ehkä lainaan sun ideoita toistekin ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ei heti uskoisi, että näissä on vaan kahta lakkaa. Tosi tyylikkäät!

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: