perjantai 25. syyskuuta 2015

360. Cute Totoro nails

Ronja: Mä oon lähiaikoina ehtinyt tekemään vain melko yksinkertaisia lakkauksia, joten nyt teki mieli kokeilla jotain haastavampaa ja vähän enemmän aikaa vievää. Siispä koristelutyyliksi valikoitui yksi mun lemppareista, nimittäin leimadecalit! En olisi uskonut vähän aikaa sitten tykkääväni leimadecalien teosta ja sellaisten väkertäminen joka kynteen olisi ollut sula mahdottomuus pari kuukautta sitten. Nykyään ongelmia syntyy ainoastaan kuivumisajan kanssa, koska välillä unohdan decalit liian pitkäksi aikaa kuivumaan ja välillä koitan nyppiä niitä irti leimasimesta liian aikaisin :D


Sain synttärilahjaksi Color Clubin Age of Aquariuksen, joka on aivan ihana mintunvihreä creme. Mulla on ennestään ollut vain Kikon Mint Milk, joten toinen mintturakkaus oli todellakin tervetullut kokoelmaan :) Lakkasin pohjaksi kaksi melko helppoa kerrosta Aquariusta. Ensimmäinen kerros tahtoi raidoittua ja levitä ympäri käsiä, mutta toinen kerros oli todella helppo lakata ja peitti ensimmäisen kerroksen virheet täydellisesti. Kuvissa väri näyttää liian kirkkaalta ja siniseltä, oikeasti Aquarius on likaisempi ja tummempi minttu. Aloin valmistelemaan leimadecaleita sillä välin, kun toinen kerros kuivui. Sain synttärilahjaksi myös söpön Totoro aiheisen leimauslaatan, josta nostin kuvioita stamppereihin, väritin ne ja päällystin kerroksella Dermosilin kirkasta lakkaa. Kun kynnet ja decalit olivat kuivat, siirsin decalit kynsille haluamilleni paikoilla ja lopuksi levitin kerroksen HK Girliä. Mun HK Girl meinaa olla lopussa ja se on alkanut kutistaa toden teolla, joten laitoin joihinkin kynsiin Seche Viteä, mutta se kutisti ihan yhtä paljon. Parin päivän päästä lakkaamisesta päällystin kynnet vielä Essien Matte About You:lla, joka teki lakkauksesta pehmeämmän ja entistä söpömmän näköisen korostaen Totoroita ja nokipalloja :)


Jos joku ei vielä tiedä mikä on Totoro, voin vähän selventää asiaa teille. Naapurini Totoro on Hayao Miyazakin piirretty elokuva, jossa nelihenkinen perhe muuttaa uuteen kotiin. Perheen äiti on sairaalassa ja isä huolehtii lapsista. Tytöt saavat selville, että talossa asuu pieniä eläviä tomupalloja, joita voi nähdä siirryttäessä valoisasta pimeään. Ne ovat talon henkiä ja löytyvät siksi myös lakkauksesta. Eräänä päivänä leikkiessään pihalla nuorempi tytöistä näkee ruohikossa kaksi valkeaa korvaa ja lähtee seuraamaan niitä. Hän päätyy pienen Totoron perässä suuren Totoron luolaan ja ystävystyy sen kanssa. Kyseinen Totoro löytyy keskisormesta ja nimettömästä ja erityisesti tuo nimettömän kuvio on mun mielestä todella suloinen  Kun tytöt odottavat sateisena päivänä bussipysäkillä isäänsä kotiin, he näkevät Totoron, jolla on suojanaan vain pieni lehti ja tarjoavat sille sateenvarjoa. Lehdet liittyvät myös oleellisesti Totoron luolaan ja metsään, joten halusin saada nekin mahtumaan lakkaukseen. Voin todellakin suositella elokuvaa kaikille, jotka tykkäävät vanhoista anime-leffoista tai piirretyistä ylipäätään!


Tulipa poikettua aiheesta ihan kunnolla, mutta palataan vielä hetkeksi kynsiin. Leimasin siis kaikki kuviot Hehe 065 -laatalta, jossa on Totoroon liittyviä kuvioita. En saanut sitä toimimaan löllöllä leimasimella, mutta kovemmalla Konadin leimasimella se toimi oikein hyvin. Kaikki kuviot kynsillä ovat leimadecaleja. Tein nokipalloistakin decaleja, koska ne olivat laatalla lähekkäin, mutta halusin niiden olevan kynsillä hajallaan. Leimasin koko kuvion stampperiin ja lakkasin erikseen jokaisen nokipallon päälle kirkasta lakkaa, jolloin sain kiinnitettyä ne yksitellen kynsille. Tykkäsin myös erityisesti oikean reunan lehtikuviosta, koska se on tosi monikäyttöinen ja näytti kivalta Opin My Gecko Does Tricks -lakalla väritettynä.

En viitsinyt ottaa kuvaa käytetyistä lakoista, koska niitä oli niin paljon, mutta luettelin ne kaikki kuitenkin alle. Käytin Color Clubin Age of Aquariusta pohjana, nokipallot on leimattu Essencen mustalla leimauslakalla, lehtien ääriviivat on tehty saman merkin valkoisella ja väritetty jo edellä mainitulla Opin gekkolakalla. Totoroiden ääriviivat on leimattu Dependin hopeisella 223:lla ja väritetty Opin Glints of Glindalla sekä Lumenen CC Nail Concealerilla. Laitoin kerroksen Glindaa ja kerroksen CC-lakkaa, mutta Lumenea olisi pitänyt laittaa toinenkin kerros, koska pohjaväri jäi kuultamaan vähän sen alta. Luonnossa se ei niinkään näkynyt, mutta tunnetusti kuvat korostavat kaikkia virheitä ;)


Käytetyt:
- Color Club Age of Aquarius
- Depend 223
- Essence Stamp me! black
- Essence Stamp me! white
- Opi My Gecko Does Tricks
- Lumene CC Nail Concealer
- Opi Glints of Glinda
- Essie Matte About You
- Hehe 065

Iskeekö Totorot tai minttulakat teihin? :)

6 kommenttia:

  1. Ihan mieletttömän ihanat kynnet! <3

    VastaaPoista
  2. IHANAT KYNNET! Voi kiesus sentään, tarvin ehdottomasti tuon leimauslaatan. Mutta joo, Totoro ja minttulakat iskee muhun, varsinkin näin ihanasti yhdistettynä! *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kiva tietää että mun lisäksi on muitakin Totorosta tykkääviä!

      Poista
  3. Voi miten suloiset Totoro-kynnet! Mun suosikkihahmo leffassa on se kissabussityyppi, mutta Totoro on itsekin niin söpöliini :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä tykkään kans kissabussista, se on jotenkin symppis :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: