sunnuntai 6. syyskuuta 2015

353. Saran wrap nails

Ronja: Eilen satoi vettä kuin saavista kaatamalla ja ukkosti, tänään taas paistaa aurinko. Mulla on nyt kynsillä mustaa, joka sopi mainiosti eiliseen säähän, mutta nyt esiteltävät kynnet sopivat paremmin tähän aurinkoisen kesäiseen päivään, joten ne saavat esiintyä blogissa ensin!

Vasen käsi 

Mä en ole koskaan ennen kokeillut tehdä marmorikuviota elmukelmulla ja halusin kokeilla jotain uutta, joten päätin ryhtyä marmorointihommiin. Oon joskus kokeillut kuivamarmorointia ja epäonnistunut siinä surkeasti, joten olin vähän epäileväinen tätäkin tekniikkaa kohtaan. Onneksi ihan suotta, sillä sotkusta huolimatta lopputulos oli ihana! :) Lakkasin marmoroinnin alle kerroksen Seppälän Snow Whiteä ja sen kuivuttua täysin tiputin kynnelle sekalaisesti Essien Sunday Fundayta, Watermelonia ja jo aiemmin mainittua valkoista. Kun lakat oli vielä märkiä, pyörittelin niiden päällä elmukelmusta tehtyä palloa, jolloin lakat sekoittuivat iloisesti keskenään hallituksi kaaokseksi. Välillä pyörittelin elmukelmupalloa liian kauan, jolloin aluslakat meinasivat lähteä paljastaen kynttä ja muodostaen kaljuja kohtia, mutta sain ne paikkailtua lisäämällä lakkoja. Tällä tekniikalla saa yksivärisen pohjan näyttämään kiinnostavammalta ja eläväisemmältä :)

Marmoroinnin päälle halusin leimata jonkin kivan kuvion valkoisella ja laatasta BP-17 löytyi Iidan usein käyttämä kiekurakukkakuvio, joka oli aivan täydellinen tähän hommaan! Leimasin sen jokaiseen kynteen niin, että kukat eivät näkyneet kokonaan vaan muodostivat kiekuroiden kanssa nätin kuvion huutamatta kuitenkaan suoraa kukkakynsiä. Lopuksi lisäsin kerroksen HK Girliä ja helppo lakkaus oli valmis. Tykkään näistä kuin hullu puurosta ja viihdyin samoilla lakoilla ennätyksellisen viikon täysin omasta tahdostani, en olosuhteiden pakottamana niin kuin yleensä :P Yleensä mulla ei ole siis aikaa vaihtaa lakkoja ja joudun olemaan samoilla joskus koko viikon. Onneksi lakat pysyy mun kynsillä usein lähes moitteetta pidempäänkin, joten sen puolesta ongelmaa ei ole. Sitä vaan ehtii tympääntyä vanhaan lakkaukseen niin nopeasti :D

 Oikea käsi


Mulla ei ole yleensä kuvia molemmista käsistä sen takia, että kukaan ei ole paikalla ottamassa mulle kuvia ja en saa itsekseni ikuistettua molempia käsiä yhtä aikaa kuviin. Tällä kertaa äiti ehti kuitenkin ottamaan kuvia, joten sain molemmat kädet ikuistettua tänne blogiinkin. Kertokaahan kommenteissa mitä tykkäätte kynsistä :)



Käytetyt:
- Seppälä Snow White
- Essie Sunday Funday
- Essie Watermelon
- Essence Stamp me! white
- BP-17
- elmukelmua

12 kommenttia:

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: