torstai 26. marraskuuta 2015

382. Purple Palazzo Pants

Ronja: Pitkästä aikaa ehdin näyttämään teille yhdet kynnet. Tällä kertaa menin hyvin yksinkertaisella linjalla, decalit ja niitit kun toimivat yleensä aina. Tosin nämä decalit eivät meinanneet toimia ihan odotusten mukaan, mutta olivat silti nätit ja sopivat violettiin lakkaan.


Alla on kaksi kerrosta Opin Purple Palazzo Pants:ia, joka on hempeä vaalea violetti. Koostumus oli vähän ohut ja ensimmäinen kerros oli vaikeampi levittää, mutta toinen kerros olikin sitten jo huomattavasti helpompi. Kaksi kerrosta riitti peittämään lyhyehköt kynnet, pitemmät saattavat vaatia kolmannenkin. Musta tuntuu, että tämän Venice -kokoelman lakoilla on ollut muutenkin vähän ongelmia koostumusten kanssa ainakin näiden muutaman cremen perusteella joita olen kokeillut. Kaikki ne ovat olleet melko ohuita ja ensimmäinen kerros on siksi ollut vaikeahko levittää, mutta toinen kerros on helpompi ja lakat peittävät kahdella tai kolmella kerroksella. En tiedä onko muut samaa mieltä, mutta mun mielestä yksikään näistä lakoista ei ole ollut ihan normaalilla Opin tasolla laadullisesti.

Laitoin keskisormi ja nimetön poislukien kaikkiin muihin kynsiin kultaiset niitit ja aksenttikynsiin water decalit. Decalit on ostettu aikoja sitten Cesarsilta ja ne lähtivät hyvin irti taustapahvista, mutta kynnelle asettelussa oli ongelmia. Ensin decalit eivät suostuneet tarttumaan ja sitten kun tarttuivat, jäi joihinkin kohtiin ilmakuplia tai tarttumattomia kurttuja. Nuo kurtut näkyvät päällyslakankin alta erityisesti kuvissa, mutta onneksi ne ei olleet kovinkaan selvästi näkyvissä vähän kauempaa katsottaessa. Näissä kynsissä ei ollut mitään erityistä tai huomiotaherättävää, eikä lakan sävykään oikein sopinut mun ihon kanssa yhteen, mutta voisin sanoa näitä kivoiksi pikakynsiksi tai turvalakkaukseksi. Välillä on kiva tehdä mahdollisimman yksinkertainen lakkaus, koska sen jälkeen jo pienikin panostus saa kynnet näyttämään siltä että niiden eteen on nähty vaivaa :)


Käytetyt:
- Opi Purple Palazzo Pants
- water decalit
- niitit

6 kommenttia:

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: