keskiviikko 14. lokakuuta 2015

367. Comet in the Sky

Ronja: Vieläkö joku muistaa pastelliset galaksit, jotka tein keväällä pyörineeseen #ablecs15 -haasteeseen? Osallistuin niillä aiheeseen out of comfort zone, joka tarkoittaa mukavuusalueelta poistumista ja silloin mun mukavuusalueelle eivät galaksikynnet todellakaan kuuluneet. Olin niitä aiemmin tehnyt vain muutamat ja silloinkin muiden kynsille useimmiten epäonnistuen. Pastellisilla värivalinnoilla onnistuin viimeksi kiertämään suurimman haasteen, eli värien erottumisen mustasta tai tummasta taustasta. Tällä kertaa päätin ottaa härkää sarvista ja tein ihan aidot avaruuskynnet mustalla pohjalla. Enkä aloittaessa edes muistanut edellisten kertojen ongelmia! Ehkä positiivinen asenne vaikutti ja näistä tuli mun mielestä onnistuneet :)


Lakkasin pohjalle yhden kerroksen Essien Licoricea ja sen päälle kerroksen Kikon violettia shimmeritopperia, jonka numero on 261. Niiden päälle tuputin meikkisienellä ensin Ginan Whiteä tarpeeksi peittävän kerroksen jotta muut värit korostuisivat hyvin ja sen päälle sekalaisesti Kikoja 341, 330 ja 389, sekä Opin That's Hula-Riousta ja F.U.N:in Distinctiä. Lopuksi lisäsin tähtiä esittämään kerroksen Opin Comet in the Sky -glitteriä, joka on ehkä upein glitteri jonka olen koskaan nähnyt! Se kimaltelee sateenkaaren väreissä ja sisältää juuri sopivasti erikokoisia ja -muotoisia glittereitä. Yksinkertaisesti upea lakka! <3 p="">

Innostuin ottamaan kuviakin normaalia enemmän. Mun pitäisi hankkia päivänvalolamppu, koska ulkona kuvaaminen on päivä päivältä vaikeampaa valon määrän vähentyessä. Mun pitäisi myös edelleen ryhdistäytyä kynsien kuvaamisessa heti niiden tekemisen jälkeen, koska näistäkin kuvista voi huomata hirmuisen rajan kynsinauhojen ja lakkauksen välissä. No, ehkä mä vielä joskus ryhdistäydyn :P



Käytetyt:
- Essie Licorice
- Opi Comet in the Sky
- Opi That's Hula-Rious!
- F.U.N Lacquer Distinct
- Gina Tricot White
- Kiko 389
- Kiko 341
- Kiko 261
- Kiko 330

16 kommenttia:

  1. Tosi kiva ja näyttävä lopputulos! :)

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, upeat! Todella mahtavasti oot saanut kontrastia näihin ja silti värit soljuvat toisiinsa kauniisti :) ♥

    VastaaPoista
  3. Upeat kynnet! Todella onnistuneet. :>

    VastaaPoista
  4. Nämä on ykdet kauneimpia galakseja joita olen nähnyt <3

    VastaaPoista
  5. Mahtavat! Sellainen unenomainen avaruus kynsillä.

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: