perjantai 2. toukokuuta 2014

190. Rokkaava ranskis

I: Hups, melkein viikkoon en ole kirjoittanut blogiin.. Kynnet lakkasin keskiviikkona, mutta postaan ne vasta nyt. Vaikea sanoa iskikö mulle laiskuus vai enkö ehtinyt..

Keskiviikkona oli vappuaatto (hyvää myöhäistä vapuua kaikille) ja meillä oli koulussa vappunaamiaiset. Meidän luokan teema oli "Moottoripyörä jengi" joten pitihän sitä olla mahdollisimman ROCK. Lakkasin kynnet teemaan sopivaksi ;)



Lakkaustyylinä oikeasti pitkästä aikaa ranskalainen manikyyri, tutummin siis rankis. Halusin punaista ja mustaa, tottakai. Tein OPI:n Big Apple Redillä ja rankistarroilla manin, johon lisäsin leopardikuvioita. Samalla sain yhden käyttämättömistä lakoista pois, Essien Ballet Slippers, jonka lakkasin pohjalle. En nyt muista laitoinko yhden vai kaksi kerrosta. Lakka käyttäytyi tosi hyvin, juurikin sopivan hento tuonnen ranskiksen alle, tasoitti sopivasti mun kynsien omaa väriä. Leopilkuissa käytin OPI:n All Sparkly And Goldia sekä Maybellinen Black Outtia.


Lähemmällä tarkastelulla huomaa, että toinen tai kolmas kerros Ballet Slipperssiä ei olisi ollut pahitteeksi.. Näillä kuitenkin mentiin vappu, tykkäsin paljon! Päätin ruveta lakkaamaan ranskiksia enemmänkin, helppo mutta näyttävä tyyli :D


Lakat:
Essie - Ballet Slippers
OPI - All Sparkly And Gold
OPI - Big Apple Red
Maybelline - Black out

Onko ranskalainen manikyyri mielestänne nyt ROCK vai menneen talven lumia? :)

6 kommenttia:

  1. Koridtelemattomat ranskikset eivät minuun enää oikein uppoa, mutta pienillä tai isoilla koristeilla saa ihmeitä aikaan! Nuo kynnet on kyllä ihanat! Pitää itse kokeilla joskus jotain tuon tyyppistä ;)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: