keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

185. Viisi vinkkiä vesimarmorointiin

R: blogissa on nähty aikaisemminkin vesimarmoroituja kynsiä, mutta itse kokeilin niitä oikeastaan vasta nyt ensimmäistä kertaa. Samalla tuli testattua vinkit toimiviksi ja tehtyä asioita väärin montakin kertaa ;)

1. Teippaa kynsinauhat ja koko sormenpää piiloon ylimääräisen sotkun välttämiseksi.

2. Laita mielellään pyöreään kuppiin (esim. kertakäyttö mukiin) noin kädenlämpöistä vettä. Jos vesi on liian kylmää - tai vastaavasti liian kuumaa - lakka jähmettyy veden pinnalle kalvoksi eikä kuviointi onnistu. Pyöreässä kupissa lakka leviää paremmin suuriksi ympyröiksi.

3. Pidä lakat ja muut tarvikkeet tarpeeksi lähellä. Jos joudut etsimään tavaroita koko ajan, se hidastaa marmorointia ja jälleen lakat ehtivät kuivua veteen.


4. Käytä ohuita, mutta pigmenttisiä lakkoja, koska ne leviävät helpommin. Marmorointi toimii toki vähän paksummillakin lakoilla, mutta on huomattavasti hitaampaa ja vaikeampaa.


5. Jos lakat eivät lähde heti leviämään voit heiluttaa kuppia vähän. varo kuitenkin läikyttämästä vettä liikaa, koska silloin jo muodostuneet ympyrät leviävät muodottomiksi ja lakka saattaa vajota pohjaan.


+6. Tiputa lakkapisarat veteen tarpeeksi läheltä pintaa, etteivät ne painuisi pohjaan.



Tältä näyttivät valmiit kynnet. Tajusin lopuksi, että vasemmasta kädestä tuli paljon parempi kuin oikeasta ja otin siitä kuvat vasta vähän jälkikäteen.
Vasen käsi
Vasemman käden kynsistä ei ole kuvaa täysin valmiina, koska en jaksanut laittaa niihin strasseja (siinähän olis ollut ihan hirveä työ..). Silti olin tosi tyytyväinen siihen, että sain kuvioitua neljä kynttä kymmenestä marmorilla ihan onnistuneesti ja ilman sen suurempia ongelmia (:

2 kommenttia:

  1. miksi sekoitat lakat pumpulipuikolla? siis tuossa kun ne ovat "levinneet" veteen :) +6 kuvan alapuolella.

    VastaaPoista
  2. Sekoitin lakkoihin kuvioita cocktail tikulla, mutta kuvassa otin pilalle mennyttä marmoria pois pumpulipuikolla ;)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: