sunnuntai 27. marraskuuta 2016

444. Negative space flowers

Ronja: Negative space jakaa varmasti paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan edelleen, vaikka tyyli ei olekaan enää ihan uusin juttu kynsimaailmassa. Mä rakastan kauniita negative space -kynsiä, mutta olen kyllä ihan omalta osaltanikin huomannut, että tässä on helppo mennä metsään ja pahasti. Vähemmän kynsiä koristelleelle negative space on helppo tapa aloittaa, kunhan muistaa ettei aseta vaatimuksia heti liian korkealle. Teippejä käyttämällä suorat viivat ja helpot kuviot onnistuvat melko vaivattomasti, mutta jo vähän kauemmin kynsiä lakanneena koen ne joskus turhankin helpoiksi ja haluan kokeilla jotain haastavampaa. Tällä kertaa osittain hyvän tuurin saattelemana sain kuin sainkin aikaiseksi kivat negative space -lakkaukset, mutta tässä olisi voinut olla kasassa myös katastrofin ainekset.. :D


En siis halunnut käyttää tällä kertaa teippejä negative spacen toteuttamiseen, vaan suunnittelin kynnet ensin huolellisesti (tämä vaihe vei viikkoja johtuen aikaansaamattomuudestani, mutta sovitaan että suunnittelin kerrankin lakkausta erityisen huolellisesti :P). Jos suunnittelu veikin aikaa vähän reilummin, niin itse lakkaus ei kestänyt paljoa tuntia enempää. Ajattelin lakkaavani näitä vielä ensi kesänäkin, sillä jostain syystä ajattelin että parin kukkasen tökkiminen dottin toolilla veisi todella kauan, mutta onneksi toisin kävi!

Aloitin lakkaamisen kerroksella Lumenen CC Nail Concealeria ja sen kuivuttua aloin tökkiä kynsille Gina Tricotin valkoisella pilkkuja kukkien muotoon. Vedin hammastikulla pallojen keskeltä kohti kukan keskustaa viivat, jotta terälehdet saisivat elävyyttä ja kukat näyttäisivät luonnollisemmilta. Lopuksi laitoin päälle kerroksen Picture Polishin Looking Glassia, joka levitti vähän kuvioita. En ollut kuitenkaan tyytyväinen kirkkaaseen pintaan, joka heijasti valoa niin paljon että kukkia ei meinannut nähdä kunnolla, joten mattasin kynnet Essien Matte About Youlla. Mattalakka teki kynsistä juuri sellaiset kuin olin toivonut, joten olin tyytyväinen lopputulokseen :)



Käytetyt:
- Lumene CC Nail Concealer
- Gina Tricot White
- Picture Polish Looking Glass
- Essie Matte About You
- dotting tool

14 kommenttia:

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: