lauantai 12. marraskuuta 2016

442. NCLA Red Square

Ronja: No nyt on kirkkaita värejä, holoa, kukkia ja kaikkea muuta epäsyksyistä piristämään hämärää vuodenaikaa! Vaikka tykkäänkin syksystä, haluan silti välillä repäistä ja lakata kynsille jotakin pirteämpää kuin murrettuja sävyjä ja neulepaitakuvioita. On ihmeellistä, että kynnet voivat vaikuttaa mielialaan todella paljon ja kirkkailla sävyillä voi piristää päivää :)


Sain synttärilahjaksi jo aikaisemmin syksyllä NCLA:n hololakan nimeltään Red Square ja rakastuin siihen heti vaikka en ollut koskaan edes kokeillut yhtäkään NCLA:n lakkaa. Red Square on punainen holo, jonka koostumuksessa ei ole moittimista. Levittyy helposti ja peittää kahdella kerroksella. Ainoa ongelma oli koristeluiden keksiminen, koska punaisia holoja on melko vähän lakkamarkkinoilla ja niiden rinnalle tehtyjä koristeluja näkee vain silloin tällöin blogeissa tai instassa. Yritin googlata muiden tekemiä koristeluja, mutta kun niitä ei löytynyt, niin päätin etten tarvitse inspiraatiota ja lähdin kehittämään jotain ihan omasta päästäni!

Sain lahjaksi myös Creative Shopin laatan nro. 32, jossa on toisiinsa nähden todella erilaisia kuvioita. Laatasta löytyy kukkia, laiskiainen, sammakkoja, muita eläimiä ja tribaalikuvioita. Päätin yhdistää synttärilahjat yhteen lakkaukseen ja niin syntyikin yksi mun lempparilakkauksista pitkään aikaan!  Aloitin lakkaamisen kahdella kerroksella Red Squarea etu- ja keskisormiin ja pikkurilleihin. Peukaloihin ja nimettömiin lakkasin niin ikään kaksi kerrosta Seppälän Snow Whiteä. Sitten teil leimadecalit kukkakuviosta ja väritin ne Red Squarella ja Opin My Gecko Does Tricks -lakalla. Laitoin decaleiden päälle kerroksen Dermosilin päällyslakkaa, joka on mun mielestä ennemminkin vain kirkas lakka, mutta toimii erinomaisesti leimadecalien teossa ja irrotin kuvat lakkausalustasta. Asettelin ne valkoisille kynsille, siistin reunat ja päällystin kaikki kynnet pikakuivattajalla.



NCLA:n Red Square myydään söpössä mustavalkoisessa rasiassa, jonka kannessa on kaunis teksti. Tykkään siitä, että lakkoihin ja niiden paketointiin on panostettu ja kiva rasia tuo pientä luksusta muihin lakkoihin verrattuna. Tykkäsin paketin selkeästä koristelusta ja lakkapullokin miellyttää silmää. Jo tämän yhden lakan perusteella voisin ostaa NCLA:n lakoista ainakin holoja lisää. Muista koostumuksista ja niiden laadusta en osaa sanoa, mutta tietääkö joku muu ovatko ne ostamisen arvoisia? :)


Käytetyt:
- NCLA Red Square
- Seppälä Snow White
- Opi My Gecko Does Tricks
- Essence Stamp Me! black
- Dermosil Top Coat
- Creative Shop 32

Ps. Tätä postausta kirjoittaessa oli vielä syksy, mutta nyt ulkona näyttää olevan enemmänkin talvi. Joka tapauksessa nämä kynnet oli ehdottomasti kiva väripilkku pimeyden keskelle!

10 kommenttia:

  1. Ihanat kukkakynnet :) voin suositella NCLA lakkoja, omistan yhden holon ja tosi laadukas se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mullekin jäi tämän yhden holon perusteella tosi hyvä kuva merkistä, mutta haluaisin ehkä kokeilla myös NCLA:n cremejä!

      Poista
  2. Aivan upea lakkaus, mulla on myös tää lakka ja kerrassaan upea tapaus :)

    VastaaPoista
  3. Uuh ja aah mika lakka! En yleensa oo punapunaisten ylin ystava mut taa on ehka pakko saada! :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: