torstai 5. marraskuuta 2015

376. Hippie style

Ronja: Tällä kertaa julkaisuun pääsevät kynnet voitaisiin laskea osastoon fail, sillä niiden toteutus ei todellakaan vastannut suunitelmaa ja löytyyhän näistä jos jonkinmoista pikkuvikaa, mutta mä en silti suostu lokeroimaan niitä epäonnistumisosioon! Käytössä mulla oli ensimmäistä kertaa Opin Color Paintsit ja suunnitelmat niiden varalle oli aika suuret, mutta lopputuloksessa saattaa hieman näkyä vesivärilakkojen käyttäjän ensikertalaisuus :D


Mulla oli päässä suunnitelma upeista vesivärilakoilla toteutetuista vesimarmoroinneista ja leimoista niiden päällä. Lakkasin kynsille valkoisen pohjan ja aloitin marmoroinnin tiputtamalla veteen pisaroita jokaisella Color Paintsilla, mutta olin tiputtanut ehkä kolme pisaraa kun luovutin ja ajattelin etten halua tuhlata arvokkaita minilakkoja koristeluun, jonka epäonnistumisen riski oli ainakin 90%. Syy luovuttamiseen oli siinä, että Opin minipulloissa on niin pieni suuaukko, että ylimääräiset lakat eivät edes pääse pois pullosta jolloin siveltimeen on vaikeaa ja hidasta kerätä edes jonkinlainen lakkatippa jonka voi sitten pudottaa veteen. Kun mulla oli kuitenkin kaikki Paintsit pöydällä avattuna ja kynsillä valkoinen pohja, niin pakkohan niitä oli käyttää ja päädyin tekemään perinteiset sotkukynnet eli distressedit :)


Kuivasin sudista pois enimmät lakat ja yksi väri kerrallaan vedin kynsille epämääräisiä viivoja ja raitoja. Tykkäsin Color Paintsien koostumuksesta todella paljon ja kerrostamalla lakkoja saa uusia sävyjä, joka on mun mielestä plussaa. Minisetissä ei tule mukana vihreää, joten on kiva että sellaisen voi halutessaan sekoittaa keltaisesta ja sinisestä. Kynsillä näkyykin monessa kohtaa lakkojen sekoittumisesta syntyneitä värejä, jotka kivasti elävöitti lakkauksen pohjaa. Päälle leimasin uudella pinkillä löllöstampperilla kuvioita laatasta BP-17. En edes yrittänyt kohdistaa niitä, vaan kääntelin stampperia jokaisen kynnen kohdalla uuteen asentoon, jotta leima olisi jokaisessa kynnessä eri tavalla. Tuota leimasinta oli ihana käyttää ja sormen painaminen leimasimeen oli todella nopeaa sekä vaivatonta  En saanut aikaiseksi reiättömiä leimoja, mutta se johtui varmaan Essien Licoricestä, jota käytin leimauslakkana, koska mun Essencen leimauslakat ovat jo niin lopussa ettei niillä saa leimattua kymmentä kynttä. Pitääkin muistaa ostaa uudet heti kun käyn jossain missä myydään Essenceä! Kynsistä tuli vähän hippityyliset ja mun kaveri olisi mielellään ottanut heti itselleen samanlaiset. Mussa nämä ei herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen, ihan kivat pikakynnet, mutta kalpenivat kyllä huomattavasti alkuperäisen idean rinnalla ;)


Käytetyt:
- Opi Primarily Yellow
- Opi Chromatic Orange
- Opi Pen & Pink
- Opi Purple Perspective
- Opi Turquoise Aesthetic
- Seppälä Snow White
- Essie Licorice
- pinkki löllöstampperi
- BP-17

14 kommenttia:

  1. Mun mielestä nää on tosi makeet, vaikka eka kerta vesivärilakkojen kanssa olikin! :)

    VastaaPoista
  2. ihanat! Juuri ostin paintsit(myös minipullot :D), ei malta että pääsen testailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan mitä sä saat minipaintseilla taiteiltua! :)

      Poista
  3. Eivät todellakaan ole fail, vaan ihanat kynnet! :) Mutta ymmärrän kyllä harmituksen joka tulee kun toteutus ei vastaa visiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nyt jälkeenpäin nämä ei edes näytä yhtä pahoilta kun lakatessa, mutta kyllä oma mielipide lakkauksesta saa kynnet aina näyttämään todellisuutta kauheammilta tai upeammilta ;)

      Poista
  4. Tosi upeet kynnet :) Mä kokeilin joskus vesimarmoroida OPI:n mineillä, mut se ei vaan onnistu. Sutiin tulee ihan liian vähän lakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei onnistu marmorointi millään, kyllä ärsyttää :P Mutta kiitos sulle kommentista :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: