maanantai 31. lokakuuta 2016

440. Happy Halloween!

Ronja: Halloween on täällä taas ja joka ikinen vuosi mä unohdan sen! :D En ole koskaan juhlinut kyseistä juhlaa mitenkään hirmuisella innolla odottaen sitä vuoden ympäri, vaan koen Halloweenin vähän turhana juhlana meille suomalaisille. Tykkään katsella muiden tekemiä teemakynsiä koko lokakuun ajan, mutta en ole koskaan itse innostunut suunnittelemaan useita lakkauksia tätä hetkeä varten, vaan olen muutamat kynnet vuosien varrella lakannut sopimaan juhlaan ja se on riittänyt oikein mainiosti minulle. Tänä vuonna ajattelin tehdä yksinkertaiset hämähäkinseittikynnet, mutta voin sanoa että ei niistä sitten tullutkaan niin yksinkertaiset kuin olin ajatellut..



Aloitin hyvän ideani toteutuksen lakkaamalla kynsille kerroksen IsaDoran Peel Off Basea helpottamaan lakkojen poistoa. Sitten sudin päälle kerroksen F.U.N Lacquerin 24 Karat Diamondia sen omalla sudilla, jonka jälkeen tuputin lisää glitteriä meikkisienellä. Viimeistelin superglitteriset kynnet vielä uudella lakan omalla sudilla lakatulla kerroksella pinnan tasoittamiseksi. Tähän asti kaikki meni hyvin, mutta sitten tuli aika maalata ne hämähäkinseitit. Ja jokainen, siis aivan jokainen, tietää varmasti varsin hyvin miltä piirretyt tai maalatut seitit näyttää, mutta näköjään minä en :D Ensinnäkin luulin Halloweenin olevan sunnuntaina ja toisekseen tästä syystä lakkasin kynsiä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 1:30. Näillä seikoilla saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, kuinka päädyin maalaamaan koristelut kynsilleni. Aloin siis maalaamaan seittejä Essien Licoricella ja kuten kuvasta näkyy, tein kolmen pidemmän viivan väliset lyhyemmät viivat kaareutumaan alaspäin kun niiden pitäisi olla juuri toisin päin. Tämä saa ne näyttämään ihan epäonnistuneilta vesimarmoroinneilta enkä tajunnut minkään olevan vialla ennen kuin levitin päällyslakan, mutta siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Luulen silti, että hämähäkit voivat saalistaa seiteillään olivatpa sen langat mihin suuntaan vain, joten sovitaan että mun kynsillä asuu harvinainen laji, joka kutoo seittinsä tällaiseen muotoon :P




Käytetyt:
- IsaDora Peel Off Base
- F.U.N Lacquer 24 Karat Diamond (H)
- Essie Licorice

Iloista Halloweenia! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: