perjantai 20. toukokuuta 2016

420. Vaivatonta marmoria

Iida: Viime postauksessa jo lupailin että näkisitte Saksasta ostamani Kikon Nuden kynsilläni. Homma tosin venähti taas hieman, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Tuosta lausahduksesta on varmaan tullut blogin käytetyin :D

Kynsillä siis 372 Nude. Kikon lakkojen nimet jaetaan kahteen luokkaan:
1) pitkät, monimutkaiset ja hankalia kirjoittaa esim. Pearly Honeysuckle Pink
2) yksisanaiset, tylsät esim. Nude, Black
Nimistä huolimatta lakat ovat hintaansa nähden aivan superlaadukkaita ! Toki varmasti hutejakin on, mutta kaikki omistamani Kikon lakat ovat peittäviä ja helppoja levittää eli oikeastaan ne must- kriteerit jotka kynsilakan onkin täytettävä. Nude oli kumpaakin näistä. Toki jos lakkaa työsti kynnellä liikaa, sain siihen aikaiseksi kaljuhkoita kohtia, mutta kaikille kynsilakoille käy näin merkistä ja hinnasta riippumatta. Lakkasin Nudea kaksi kerrosta ja päällä Seche Vite.


Keskisormeen ja nimettömään tein aksentiksi marmoripintaa jäljittelevän lakkauksen. Näin Instagramista The Nailsauruksen Sammyn tutoriaalin upeista marmorikynsistä, joten halusin kokeilla. Parasta on, ettei tässä tyylissä tarvitse läträtä veden kanssa eikä osata kuivamarmoroida. Hommaa tosin hankaloitti hieman etten omista minkäänlaista Clear Jelly Stamperia, mutta mielestäni onnistuin silti hyvin ! Kannattaa katsoa tuo tutoriaali niin selkenee miten tälläiset tehdään :)


Aksenttikynsiin laitoin päälle mattapäällyslakan ja se toi kynsiin juuri sen haetun tunnelman. Tykkäsin näistä ihan himona  Mattapäällyslakka on Depend, jonka ostin Kicksistä juurikin näitä kynsiä varten. Tarjouksessa olisi ollut myös OPIn mattapäällyslakka, mutta en saa viidentoista millilitran pulloa käytettyä ennekö se menee kökösi. Otin riskin ja sijoitin huikesat kolme euroa tähän. Ja toimii ! Uskallan sanoa että tämä on jopa vielä parempaa kun OPIn.


Käytetyt:
- Kiko 372 Nude
- GinaTricot Black
- GinaTricot White
- Mavala Liverpool
- Depend mattapäällyslakka

Mitäs tykkäätte ? Oletteko itse kokeilleet tuota marmorointityyliä? :)

14 kommenttia:

  1. Mä haluan nämä, ihan mielettömän hieno marmorointi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 helppoa ja kivaa, suosittelen kokeilemaan !

      Poista
  2. Wautsi, upea tuo marmorointi! :) täytyy kyllä itsekin joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Nää on mahtavat <3 En tajunnu ollenkaa snäpin kuvista, että tuo on se Kiko, vaan ihmettelin et missä välissä olit ehtiny sillä lakkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Ei se snäpin laadulla oikeen miltään näyttänytkään :D

      Poista
  4. Oi vitsit miten kivan näköiset! ♥ Täytyy ehdottomasti kokeilla omille kynsille joku päivä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heidi <3 Haluan nähdä sun version näistä !

      Poista
  5. Lupasin silloin kun näin samaisen tuton että teen tän marmoroinnin mutta toteuttamatta tää vieläkin on :) Tosi ihana ja kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvin onnistuneet, pitää kyllä kokeilla joskus itsekin! :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: