lauantai 31. joulukuuta 2016

449. Happy New Year!

Ronja: Olen odottanut uuttavuotta oikeastaan koko vuoden vain yhdestä syystä: halusin päästä käyttämään viime vuonna saamaani Picture Polishin Bloggeria! :D Ensimmäinen lakkaus joka mulle tuli siitä mieleen oli perinteinen glitterliuku mustan päälle ja siitä en saanut mitään muuta kuin päähänpinttymän uudenvuodenaatosta. En siis halunnut käyttää Bloggeria ennen uuttavuotta vaan säästelin sitä näin pitkään ja nyt viimein pääsin kokeilemaan ideaani.


Blogger on sateenkaaren väreissä tuikkiva glitter kirkkaalla pohjalla ja sen kaikki värit korostuvat parhaiten tumman lakan päällä. Lakkasin alle kaksi kerrosta Essien Licoricea ja tein sen päälle helpon glitterliu'un Bloggerin omalla sudilla. Ongelmia tuli vasta siinä vaiheessa, kun laitoin päälle kerroksen Seche Viveä, Seche Viten siskoa. Iida kirjoitti siitä jo pientä arvostelua aikaisemmin, joten en paneudu siihen enää sen kummemmin, mutta voin todeta että vieläkään ei olla onnistuttu luomaan täydellisistä täydellisintä pikakuivattavaa päällyslakkaa. Seche Vive on muuten oikein toimiva yksilö, mutta kuten Vitekin, se kutistaa tiettyjä lakkoja heti alusta pitäen ja suurinta osaa pullon tyhjentyessä. Niin kävi nytkin ja harmikseni jouduin toteamaan, että lakan ja kynsinauhojen raja oli kutistunut erityisesti glitterittömiltä alueilta näyttäen vähän epäsiistiltä. En uskaltanut lähteä korjaamaan asiaa suuremman sotkun pelossa, joten nyt kynsinauhat ovat mitä ovat. Onneksi tällaiset virheet eivät yleisesti haittaa "normaalissa käytössä" eli silloin kun kynsiä ei zoomailla millien etäisyydeltä vieläkin lähemmäs ja jaaeta koko kansan nähtäville nettiin :P Suurin osa henkilöistä jotka haluavat ihastella lakkauksia tyytyvät tekemään sen ainakin sen verran kaukaa, että nenä ei osu ihailtavan kynsiin, joten ongelmaa ei siinäkään suhteessa ollut. Ainoastaan tietoisuus tällaisesta kutistumisesta häiritsee mua, mutta enköhän selviä yhden uudenvuoden sen kanssa! Tykkään kynsistä kokonaisuudessaan ja ne on juuri sopivat vuodenvaihteen juhlaan. Toivottavasti muutkin on ehtineet laittaa kynnet juhlakuosiin ja valmistautua vuoteen 2017 :)



Käytetyt:
- Essie Licorice
- Picture Polish Blogger
- Seche Vive

Onnellista Uutta Vuotta! 

10 kommenttia:

  1. Vivestä sen verran että se ei ole pikakuivattaja vaan normaali päällyslakka. Minä laitan sitä normaalin kerroksen, en mitenkään paksusti. Eihän se täydellinen ole mutta erittäin hyvä ja hyvin mielenkiintoinen tuttavuus tälle vuodelle Erittäin kauniit glitterkynnet, kyllä noilla passaa vastaanottaa uusi vuosi :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit kynnet, sopii täydellisesti uudenvuodenaattoon! :)

    VastaaPoista
  3. Noniin, ajatuksissani kun olen kirjoittanut yhtä aikaa Seche Vivestä ja Vitestä niin olen nimennyt Viven pikakuivattajaksi vaikka sitähän se ei ole *kädet silmillä* Pullon kyljessähän lukee Instant Gel Effect Top Coat eli kyseessä on geelimäisen lopputuloksen antava päällyslakka, joka kuitenkin tuntuu toimivan aikalailla samalla tavalla kuin Vite. Mä levitän myös ihan tavallisen kerroksen, mutta se kutistaa silti silloin tällöin. Ei kuitenkaan esimerkiksi levitä leimoja ja kuivuu nopeasti, joten olen pääasiassa tykännyt. Kiitos korjauksesta, kommentista ja kehuista ja hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla mun päivä, tämä kommentti siis vastauksena Charming Nailsille.. :D

      Poista
    2. Hih :) arvaa meneekö mullakin Vive ja Vite sekaisin, pitää aina tarkastaa kumpi on kumpi :) mulla se levittää leimoja joten pitää tosi varovasti laittaa :D mutta jokatapauksessa se on kiva tulokas vuodelle 2016 ja saattoi jopa päästä parhaat-listalle ( joka ont ulossa ) ;)

      Poista
  4. Näyttävä lakkaus ja musta nyt on aina pop :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun kynsillä harvemmin näkee mustaa, mutta se kyllä iskee silloin tällöin :) Hyvää uutta vuotta Sole!

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: