torstai 19. tammikuuta 2017

451. I still believe in Santa Claus

Ronja: Joulu meni jo, mutta kultaisia lakkoja voi käyttää ympäri vuoden. Testasin Essencen joulukokoelmaan kuuluvan lakan, jolla on hauska nimi: I Still Believe in Santa Claus!


Hauskasta nimestä huolimatta lakan käyttäminen ei ollut mikään läpihuutojuttu. Se näyttää pullossa ihan kivalta, vähän himmeältä nestemäiseltä kullalta, mutta kynsillä paljastuvat sudista jäävät jäljet ja huono levittyvyys. Ensimmäinen kerros levittyi aluksi kohtuullisesti, vaikkakin raidoittui vähän. Mitä kauemmin pullo oli auki, sitä venyvämpää lakasta tuli ja sitä nopeammin se kuivui. Vähitellen kuin lumipalloefektinä levityksestä alkoi tulla mahdotonta, mutta taistelin ensimmäisen kerroksen loppuun. Yleensä toinen kerros on helpompi vaan ei tällä kertaa, se oli ihan yhtä vaikea kuin edellinenkin. Toinen kerros peitti kyllä kynnet, mutta ei hävittänyt siveltimen jälkiä, pieniä kuplien ja kuoppien välimuotoja tai raidoittumista. Jätin aika paljon päällyslakan varaan, mutta sekään ei auttanut, vaan kutisti ja korosti kaikkia mahdollisia virheitä. Pitkään aikaan en ole lakannut näin vaikealla ja huonosti käyttäytyvällä lakalla, ehkä tämä oli vain maanantaikappale? En voi uskoa, että markkinoille olisi päästetty tällainen lakka vaikka on sekin tietysti mahdollista. Onko muilla kertoa kokemuksia samasta lakasta?



Essence I Still Believe in Santa Claus

4 kommenttia:

  1. Voiskohan tuota käyttää leimaamisessa jos on niin hankala lakattava? Näyttää kyllä nätin väriseltä :)

    VastaaPoista
  2. Mietin sitä samaa, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi kokeilla :) Vähän olen kuitenkin skeptinen tätä kohtaan, tosin en voi tuomita ennen kuin olen kokeillut!

    VastaaPoista
  3. Voihan vimpula mikä ärsyke! :( Ehkä tuo menisi esim. liukuvärissä tai muuten töpöteltynä kynnelle? Tai sitten vain heität roskiin jos tarpeeksi ärsyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä antaa sille mahdollisuus, josko se edes jotenkin toimisi :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: