keskiviikko 29. tammikuuta 2014

135. Kaksin verroin kolmioita

I: Toissa viikonloppuna iski joku ihme hullutus kolmiomanikyyreihin, joita sitten taiteilinkin kahdet. Toiset itselle ja toiset kaverille. On se vaan niin mukavaa kun on kavereita, jotka tulee kylään ja pyytää manikyyriä<3

Omat kynnet saivat inspiraation näistä Sonnen kynsistä. Lakkalaatikkoon unohtunut Wine Crush pääsi vihdoin kynsille, en kyllä ymmärrä miksen ole sitä jo aikaisemmin edes testannut! En vaan meinannut keksiä mitään sen kaveriksi ja ensimmäisenä tulei mieleen nuo Sonnen kynnet.. Aivan täysin samoja en kuitenkaan halunnut tehdä, joten tein kultaiset kolmiot kynnen juureen ja sitäpaitsi minulla ei ollut kultaista tekstuurilakkaa, joten Avonin Golden Vision sai kelvata. Todella hyvälaatuinen kultainen lakka, levittyi tosi hyvin tuon tekstuurilakan päälle eikä ollut kauheen lirua, mikä teki teipinavulla manikyyrin tekemisestä todella helppoa!




Ensimmäisenä tuosta lakan väristä tulee mieleen hiili.. Sellainen hieman hehkuva, tiedätte kyllä :D Jos mun pitää tälle joku värianalyysi antaa, sanoisin että violettiin taittuva ruskea. Kaksi kerrosta peitti todella hyvin!



Avon Golden vision, IsaDora Wine Crush

Toiset kolmiot ovat tällaiset :


Tuo Lilacism on aivan ihana pastellin violetti lakka! Yks mun lemppari Essiesitä, mikä selittääkin sen että kohta siitä ei oo jäljellä enää mitään... 
Joissain kynsissä tuo GT vähän levähti ja joissain tarrat veivät Essiestä vähän mukanaan, mutta kaikki oli paikattavissa ja kaveri tykkäsi tosi paljon !


Gina Tricot Purple multiglitter, Essie Lilacism

Eipä mulla sitten muuta, älkää unohtako osallistua arvontaan!



2 kommenttia:

  1. Kaunis lakkaus! Ja tuo Wine Crush houkuttelisi kyllä kovasti, harmi kun Isa Dorat on pieneen pullokokoonsa nähden niin hintavia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ! No niin, oot kyllä oikeassa.. Mutta mun mielestä tuo Wine Crush on kyllä hintansa arvoinen ! :D

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: